Turvallisinta matkaa!

Ainutlaatuinen erikoisosaamisemme tuntuu ihmisten arjessa turvallisimpina ja laadukkaimpina tuotteina sekä palveluina. Olemme rengasalan edelläkävijä – haluamme olla paras kaikessa mitä teemme!

Lupaus markkinoita
vahvemmasta kasvusta toteutui

HYVÄ LUKIJA,

organisaatiomme osoitti jälleen iskukykynsä valitsemamme strategian toteuttamisessa vuonna 2016. Kannattavuutemme kehittyi erinomaisesti. Jouduimme edelleen kirjaamaan Venäjällä muutamaan asiakkaaseen kohdistuvia luottotappiovarauksia, joiden kokonaismäärä ylitti hieman vuoden 2015 epätavallisen korkeat varaukset. Pystyimme kuitenkin kompensoimaan luottotappiovarauksia kilpailukykyisellä tuoteportfoliolla ja myyntiorganisaation laadukkaalla työllä, mikä mahdollisti myös hintaposition noston. Tämän lisäksi tuottavuuden parannus yhdessä kustannustehokkaan tuotannon kanssa nosti kannattavuuttamme niin, että säilytimme selvästi asemamme teollisuuden parhaiten kannattavana yrityksenä. Liikevaihdon kasvu koko vuoden osalta oli 2,3 %, liikevoitto nousi 4,9 % edellisvuoteen verrattuna, ja liikevoittoprosentti oli erinomainen 22,3 %. Samaan aikaan kassavirta oli jopa edellistä vuotta parempi, ja näin ollen jo ennestään hyvässä kunnossa oleva taseemme vahvistui entisestään.

Lue toimitusjohtajan kirje kokonaan (PDF)

Andrei Pantioukhov

MBA Andrei Pantioukhov toimii Nokian Renkaiden väliaikaisena toimitusjohtajana 1.1.2017 alkaen, ja hän toimii edelleen myös Venäjän toimintojen johtajana. Andrei Pantioukhov on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2004, johtoryhmän jäsen vuodesta 2009 ja varatoimitusjohtaja vuoden 2016 alusta.

Vaativien olosuhteiden asiantuntija

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Olipa kyse talvimyrskystä tai kesäisestä rankkasateesta, renkaamme tarjoavat luotettavuutta, suorituskykyä ja mielenrauhaa. Keskitymme ainoana rengasvalmistajana vaativien olojen tuotteisiin ja asiakastarpeisiin.

 

Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Kehitämme tuotteitamme tavoitteenamme kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.

 

Nokian Hakkapeliitta on ollut johtava talvirengasbrändi jo yli 80 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Venäjällä markkina- ja hintajohtajuuden takana ovat Nokian Renkaiden tärkeimmät kilpailuedut: Innovaatioihin, huipputeknologiaan ja asiakkaiden käyttökokemuksiin vuosikymmenien ajalta perustuva laatumielikuva, vahva jakeluverkosto ja logistinen osaaminen.

 

Tärkeitä markkina-alueita ovat myös Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista haemme kannattavaa kasvua. Tuotteemme myydään pääasiassa jälkimarkkinoille. Konserniin kuuluu Vianor-rengasketju, joka tekee tukku- ja vähittäiskauppaa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Nokian Renkailla on tehtaat Suomessa ja Venäjällä. Tehtaisiin on investoitu vuosina 2005–2016 yli miljardi euroa, ja ne edustavat tuottavuudeltaan ja laaduntuottokyvyltään alan ehdotonta huippua.

 

Liikevaihtomme oli vuonna 2016 lähes 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

Vuosi 2016 lyhyesti

80 v.

Lippulaivamme Hakkapeliitta täytti vuosia.

186,269 km/h

on uusi maailmanennätys kahdella renkaalla.

67 %

Talvirenkaiden osuus myynnistä.

63

myyntimaata

3 102

myymälää Vianor-, NAD- ja N-Tyre-verkostossa.

Yli 20 000

talvirengasta testataan talvikauden aikana.

400

yli

Keskittymisen strategia

Vuonna 2015 päivitetty keskittymisen strategiamme antaa suunnan valinnoille, joita teemme. Arvoista ja strategiasta syntyvät voitettavat haasteet Must-Winit sekä tavoitteet, joita kohdin pyrimme, ja jotka pitävät meidät kannattavalla kasvu-uralla. Menestystämme rakennamme yhdessä lujasti töitä tehden sekä toimintojamme ja tuotteitamme kehittäen.

1

Vaativat olosuhteet

Maailman pohjoisimpana rengasvalmistajana ja haastavien olosuhteiden asiantuntijana edistämme ja helpotamme turvallista liikkumista. Olipa kyse talvimyrskystä tai kesäisestä rankkasateesta, renkaamme tarjoavat luotettavuutta, suorituskykyä ja mielenrauhaa. Keskitymme ainoana rengasvalmistajana vaativien olosuhteiden tuotteisiin ja asiakastarpeisiin.

2

Innovatiivinen ydinosaaminen

Keskitämme ydinosaamisemme kapeaan tuotevalikoimaan, jälkimarkkinoihin ja kolmeen liiketoiminta-alueeseen: henkilö-, SUV- ja pakettiautonrenkaisiin, raskaisiin erikoisrenkaisiin sekä rengas- ja autonhuoltopalveluiden tarjoamiseen. Kehitämme ja valmistamme premium-renkaita, joiden ainutlaatuiset innovaatiot antavat käyttäjilleen lisäarvoa aina metsän raivauksesta turvalliseen maantieajoon.

3

Tyytyväisimmät asiakkaat

Haluamme tuotteidemme ja palveluidemme käyttäjien sekä jälleenmyyjiemme olevan rengasmarkkinoiden tyytyväisimpiä asiakkaita. Sitoutuneen ja kattavan jakeluverkoston sekä tehokkaan logistiikan avulla varmistamme tuotteidemme hyvän saatavuuden läpi sesongin. Jakelukanaviemme keihäänkärjen, Vianor-ketjun suora kontakti kuluttajaan tarjoaa meille arvokasta tietoa loppukäyttäjien tarpeista ja toiveista.

4

Valikoidut markkinat

Keskitymme alueisiin, joissa on vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Ydinmarkkinoitamme ovat Pohjoismaat ja Venäjä, joissa olemme premium-renkaiden markkinajohtaja. Muita avainmarkkinoitamme ovat Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista haemme kannattavaa kasvua. Myymme suurimman osan renkaistamme jälkimarkkinoilla.

 Tuotekehitys ja testaaminen

Pohjoista tietotaitoa

Tinkimätön tuotekehitys ja monipuolinen testausosaaminen tuottavat turvallisuutta, ajomukavuutta ja ympäristöystävällisyyttä edistäviä patentoituja ratkaisuja.

Älyteknologiaa ja biopohjaisia materiaaleja

Tulevaisuudessa autot ovat kytkeytyneet osaksi ympärillä olevaa suurempaa liikennejärjestelmä-kokonaisuutta. Internet of Things -kehitys näkyy autojen ja järjestelmien keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Renkaiden sensoritekniikalla voidaan saada noin 15–20 kilometrin päästä ennakoivaa tietoa tien pinnan ja kelien vaihteluista. Käytännössä autojen tietotekniikka käsittelisi tätä tietoa kuljettajaa monipuolisemmin ja nopeammin.

 

Lue lisää

Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista käyttää täysin biopohjaisista materiaaleista valmistettuja ympäristöystävällisiä renkaita, jotka hyödyntävät sensoriteknologiaa.

 

– Juha Pirhonen, tutkimus- ja kehitysjohtaja

Edelläkävijyyttä tuotteissa ja palveluissa

Ainutlaatuista nastateknologiaa

Nokian Hakkapeliitta 9 ja Nokian Hakkapeliitta 9 SUV

Nokian Hakkapeliitta 9 ja Hakkapeliitta 9 SUV sopeutuvat talven kaikkiin olomuotoihin taidokkaasti ja tasapainoisesti. Uutuustuotteiden sydämessä on patentoitu uniikki nastakonsepti. Renkaissa käytetään kahta erityyppistä nastaa. Luonnollisen tehokkaasti toimivat, räätälöidyt nastat varmistavat helpon ja mukavan perille pääsyn talven pahimpanakin päivänä.

Lue lisää

Ensimmäisenä maailmassa

SnapSkan-skannauspalvelu edistää liikenneturvallisuutta

SnapSkan-palvelu kertoo autoilijalle renkaiden urasyvyyden ja milloin on aika vaihtaa renkaat. Huipputason 3D-skannausteknologiaan perustuva SnapSkan on nopea ja palvelee ajoneuvon kuljettajaa päivittäisillä reiteillä.

Lue lisää

Pohjois-Amerikan kasvumarkkinoille

Uusi Nokian zLine A/S – All-Season-huipputuote

Korkean nopeusluokan henkilöautoihin ja katumaastureihin suunnattu
Nokian zLine A/S kasvattaa Nokian Renkaiden yhä monipuolisempaa
premium-tuotteiden valikoimaa Pohjois-Amerikassa.

Lue lisää

Nokian Hakkapeliitta R2 -talvirenkaalle

Tire Technology of the Year 2016 -palkinto

Onnistuneesta tuotekehityksestä saatiin tunnustusta, kun Nokian Hakkapeliitta R2 -talvirengas voitti arvostetun Tire Technology of the Year 2016 -palkinnon. Uusi Nokian Hakkapeliitta R2 on BMW:n i3-sähköautoon suunnattu aito talvirengas, joka yhdistää äärimmäisen alhaisen vierintävastuksen, ensiluokkaisen pidon ja poikkeuksellisen ajomukavuuden.

Lue lisää

Aramid Sidewall -teknologia ja uusi maailmanennätys kahdella renkaalla 186,269 km/h

Uusi huima maailmanennätysnopeus saavutettiin, kun Nokian Renkaiden tuotekehitys, Vianorin ammattitaitoinen varikkotiimi ja stunt-kuljettaja Vesa Kivimäki yhdistivät osaamisensa. Ennätysvauhtiin kiitänyt auto oli varustettu Aramid Sidewall -teknologialla vahvistetuilla renkailla. Aramid Sidewall -teknologian salaisuus on lentokoneteollisuudessa ja sotilaskäytössäkin hyödynnetty, äärimmäisen vahva aramid-kuitu. Teknologiaa hyödynnetään Nokian Renkaiden kaikissa uusimmissa katumaasturirenkaissa.

 

Lue lisää

 

 

 

Sivupinnan alueella oleva kumisekoitukseen lisätty aramid-kuitu vahvistaa renkaan sivupintaa ja antaa sille huomattavasti paremman repimislujuuden.

 

– Matti Morri, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö 

Palvelut osana laadukasta asiakaskokemusta

Heidi löysi Nokian Renkailta turvalliset renkaat ja avun hätätilanteisiin

Hakka-turva-palvelun myötä Heidi Saarisella on turvallinen olo autoillessaan harrastusten parissa ympäri Suomea tai vaikkapa Ruotsissa, jossa Hakka-turva on myös voimassa. “Kun koen, että saan hyvää palvelua, kerron siitä aina lähipiirille ja tuttaville. Ihan varmasti mainitsisin myös Hakka-turvasta, jos joku ystävistäni olisi renkaita vaihtamassa”, Heidi kertoo.

Lue lisää

Avainluvut, IFRS

Milj. EUR20162015muutos%
Liikevaihto1 391,21 360,12,3
Liikevoitto 310,5296,04,9
% liikevaihdosta 22,321,8
Voitto ennen veroja 298,7274,28,9
% liikevaihdosta 21,520,2
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 19,920,3
Oman pääoman tuotto (ROE), % 18,719,6
Korollinen nettovelka -287,4-209,7-37,1
% liikevaihdosta -20,7-15,4
Investoinnit 105,6101,73,8
% liikevaihdosta 7,67,5
Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavarat 364,4283,428,6
Tulos/osake (EPS), EUR 1,871,803,6
Kassavirta/osake (CFPS), EUR 2,702,1227,4
Oma pääoma/osake, EUR 10,759,2416,4
Omavaraisuusaste, % 73,870,8
Henkilöstö, keskimäärin vuoden aikana4 4334 421

Avainluvut

Liikevaihto, liikevoitto

ja liikevoitto%

2012 2013 2014 2015 2016
Liikevaihto 1 612,4 1 521,0 1 389,1 1 360,1 1 391,2
Liikevoitto 415,0 385,5 308,7 296,0 310,5
Liikevoitto% 25,7 25,3 22,2 21,8 22,3

Voitto ennen veroja

2012 2013 2014 2015 2016
milj. EUR 387,7 312,8 261,2 274,2 298,7

Tulos/osake

2012 2013 2014 2015 2016
EUR 2,52 1,39 1,56 1,80 1,87

Omavaraisuusaste

2012 2013 2014 2015 2016
% 71,2 67,6 67,5 70,8 73,8

Liikevaihto markkina-alueittain

Osuus konsernin myynnistä, %

2015 2016
1. Suomi 16 % 16 %
2. Ruotsi 15 % 14 %
3. Norja 13 % 13 %
4. Venäjä ja IVY 17 % 16 %
5. Muu Eurooppa 26 % 29 %
6. Pohjois-Amerikka 12 % 11 %

Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin

Osuus konsernin myynnistä, %

2015 2016
1. Henkilöautonrenkaat 66 % 67 %
2. Raskaat Renkaat 11 % 10 %
3. Vianor 23 %  23 %

Bruttoinvestoinnit

2012 2013 2014 2015 2016
milj. EUR 209,2 125,6 80,6 101,7 105,6

Gearing

2012 2013 2014 2015 2016
% -4,5 -4,1 -13,6 -16,9 -19,7

Henkilöstö keskimäärin

2012 2013 2014 2015 2016
Henkilöä 4 083 4 194 4 272 4 421 4 433